Sunnuntai 16.7.

Aamulla suht aikainen heratys (meille), ruokaa massuun ja mopoille ja tien paalle. Kohta edessa oli todelliset perunapellot, onneksi ei satanut! Hurjia kuoppia ja routavaurioita. Rekat etenivat n. 10km/h, me paasimme hieman nopeammin. Matkalla tuli vastaan myos oikea karavaani Japanin tuontiautoja, osa erittain huonolla tieosuudella. Ihmettelimme mista moinen ruuhka voi johtua, silla tunnelma oli kuin Hangon tiella Rostockin lautan saavuttua satamaan! No, sekin selvisi, kun Tumen nimisessa kaupungissa tie oli osin poikki joen tulvittua ja rikottua tien. Autoja laskettiin vain yhteen suuntaan kerrallaan ja valilla korjattiin tieta ja nostettiin siltarummusta tulvan tuomaa romua. Toista tuntia jouduimme odottaan paahtavassa helteessa.

Loppumatka Irkutskiin oli kunnon tieta ja paatimme ajaa perille asti, vaikka ilta alkoi olla jo pitkalla. Saavuimme perille n. klo 23 ja pysaytimme yhden huoltamon pihalle joka oli edelleen auki. Kysyimme tupakalle tulleelta autonsa huollattajalta josko tama tietaisi jonkun hotellin. Ruplat olivat vahissa ja olisi hyva jos Visa kelpaisi. Nuorehko mies osasi jopa aika hyvaa englantia ja han lupasi johdattaa meidat hotelliin kun auto olisi valmis. Mies johdatti meidat paikan ykkosmestaan joka oli hieman kallis meidan budjetille. Kokeilimme yhdessa viela toista ja sitten pyysimme hanta kysymaan taksikuskilta sopivaa. Taksi toikin meidat Sun Terra-gastinitsaan, josta loytyi tama tietokonekin. Yhden hengen huone lisavuoteella, hinta kovahko tahan astisiin verrattuna, mutta ei auta, nukkumaan oli paastava.

Back 17.07.2006.

Linkkejä